Kilpailemaan?

Suunnistus sopii lajina kaikenikäisille tytöille ja pojille. Suunnistus kehittää sekä fyysistä kuntoa että keskittymis- ja päättelykykyä. Yksikään suunnistusrata ja kilpailu ei ole samanlainen kuin edellinen. Maastossa liikkuminen kehittää myös koordinaatiokykyä ja tasapainoa. Ratkoessaan suunnistustehtäviä lapsi ja nuori oppii ongelmanratkaisutaitoja sekä itsenäistä päätöksentekoa. Tehtävien ratkaisu ja rastin löytyminen takaa aina uudelleen onnistumisen elämyksiä. Totta kai mukaan mahtuu myös epäonnistumisia. Suunnistus onkin laji joka kehittää myös lasten ja nuorten kykyä käsitellä tekemiään virheitään ja epäonnistumisen aiheuttamia tunteita.

On upea tunne, kun oma lapsi uskaltaa lähteä yksin metsään jossa ei ole koskaan aikaisemmin käynyt, luottaen omaan kykyynsä tulkita karttaa ja maastoa niin, että pystyy tekemään onnistuneen suunnistussuorituksen.

Suunnistus mielletään usein vaikeaksi lajiksi, mutta se on helpompaa kuin moni kuvittelee. Harrastuksen voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa, ja suunnistuksen voi ottaa juuri niin vakavasti, kuin itsestä kivalta tuntuu. Taidot karttuvat harjoittelemalla. Jos kiinnostus herää kannattaa olla yhteydessä oman alueen suunnistusseuroihin, jotka järjestävät lapsille ja nuorille suunnistuskouluja ja ohjattuja harjoituksia.

Lajisäännöt jakavat suunnistuksen liikkumistavan mukaisiin alalajeihin:

  • Suunnistus on jalkaisin suoritettavaksi tarkoitettu suunnistusmuoto. Suunnistuksessa kilpaillaan maastomatkoilla (keskimatka, pitkä matka ja erikoispitkä matka) sekä sprinttimatkoilla, pääosin rakennetussa ympäristössä.
  • Hiihtosuunnistus on hiihtäen suoritettavaksi tarkoitettu suunnistusmuoto. Se voidaan suorittaa kokonaan tai osittain myös jalkaisin, mutta kilpailijan on kuljetettava sopusuhtaiset hiihtovälineet (sukset ja sauvat) lähdöstä rastien kautta maaliin ja hänellä tulee olla jalassa hiihtokengät.
  • Pyöräsuunnistus on polkupyörällä suoritettavaksi tarkoitettu suunnistusmuoto, jossa rata kierretään pyöräilemällä tai polkupyörän kanssa sitä joko taluttaen tai kantaen
  • Tarkkuussuunnistus on kartanlukutaitoa korostava suunnistusmuoto, jossa kilpailija etenee maastossa uria pitkin jalan tai erinäisiä liikuntaa helpottavia apuvälinettä käyttäen

Kilpaileminen, vaikka vain omaksi iloksi, tuo suunnistukseen oman lisämausteensa. Eikä suunnistus ole vain yksinäistä puurtamista. Seurojen harjoituksissa, leireillä ja kisoissa syntyy ystävyyssuhteita, joista monet kestävät läpi elämän. Viestikilpailut tekevät suunnistuksesta myös todellisen joukkuelajin.

Alle on koottu linkkejä erityisesti aloittelevien suunnistajien ja heidän vanhempiensa tueksi, mutta saattavat näistä hyötyä kokeneemmatkin.